keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Viipurin pienoismalli

Lappeenrannan linnoituksessa sijaitsevassa Etelä-Karjalan museossa voi ihailla Viipurin pienoismallia. Sen on teettänyt Wiipuri-museon säätiö ja se perustuu vuonna 2.9.1939 otettuihin ilmakuviin Viipurista. Talvisodan ensimmäiset pommit pudotettiin kaupunkiin kolme kuukautta valokuvien ottamisen jälkeen, joten pienoismallin avulla voi hyvin hahmottaa miltä kaupunki on näyttänyt ennen kyseisen sodan alkua. Pienoismallia rakennettiin vuodesta 1985 vuoteen 1996 ja se kattaa Viipurin keskusta-alueen. Sen mittasuhde on 1:500.

Pienoismalli yllätti pienillä yksityiskohdillaan, jopa jalkapallokenttien nurmen kuluminen maalien edustalla on otettu huomioon. Pieniä ihmishahmoja on aseteltu paljon ympäri pienoismallia. Ne ovat niin pieniä, että emme meinanneet niitä aluksi edes huomata. Vasta lähemmässä tarkastelussa huomasimme pienissä tappimaisissa tolpissa ihmismäiset muotoilut. Näimme kentällä meneillään olevan pelin ja pienen pallon pelaajien keskellä, lisäksi puistossa käveli pariskunta ja kaupungilla oli hahmoja kuka minnekin matkalla. Pienoismallin lukuisat puut on tehty sammalesta ja Viipurinlahden vesi kimmeltää.

Mikäli on vieraillut Viipurissa, on pienoismallista hauska etsiä tuttuja kohteita. Paikat muistuvat uudestaan mieleen katuja ja rakennuksia katsellessa, sekä kokonaiskuva Viipurista hahmottuu selkeämmin. Meille tuttuihin paikkoihin kuuluvat muun muassa Pyöreä torni, teatteriaukio, Eremitaasi sekä tietenkin Viipurin linna. Nämä kohteet huomasimmekin helposti pienoismallista. Muutamien rakennusten kyljissä näytti olevan tekstejä, jotka kertoivat mitä toimintaa kyseisissä rakennuksissa on aikoinaan ollut. Löysimme muun muassa apteekin, sekä turistihotelli Suomen.

Ihmetyksen kohteena meillä oli pienoismallin kaunis ja näyttävä punainen kirkko, jota emme nähneet taannoisella Viipurin matkallamme. Kuulemamme mukaan kyseinen kirkko onkin tuhoutunut Viipurin monivaiheisen historian aikana ja paikalla on tänä päivänä ainoastaan aukio ja portaat muistona.

Oli kiehtovaa huomata, kuinka paljon samaa näköä onkaan nykypäivän ja vuoden 1939 Viipurin kartassa. Vaikka nykyisin monet vanhat rakennukset ovatkin kärsineet sotien ja rapistumisen myötä, on ilo huomata niiden olevan yhä olemassa. Lähivuosina on valmistunut muun muassa Alvar Aallon suunnitteleman Viipurin kirjaston kunnostustyöt, ja näin ollen kyseinen rakennus on saatu palautettua entiseen loistoonsa. Toivottavasti muutkin vanhat rakennukset pääsisivät kunnostuslistalle pian, jotta ne saataisiin pelastettua. Kunnostettuna Viipurin vanhakaupunki voisi olla kaupungille näyttävä matkailuvaltti.

- Julia ja Päivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti